Luin joku aika sitten Helsingin Sanomista mielenkintoisen jutun data-analyytikosta. Mies oli päätynyt Tiedon Taneli Tikan IoT tiimiin ja teki hyvää työtä palveluiden kehittäjänä hyödyntäen matemaattisia lahjojaan. Jutussa mainittiin miten tiedon määrä kasvaa nopeasti ja, että mm. Netflix olisi kehittänyt House of Cards sarjaa analytiikkaan perustuen. Pitää varmasti paikkansa. Videoiden osalta hyvä analytiikka auttaa kehittämisessä. Päätinkin pureutua Youtube Trendsiin, sillä siinä on perusvideoiden tekijälle analytiikkaa kerrakseen.

Youtube Trends tietää mitä ihmiset katsovat

Videot ovat merkittävä osa nyky yhteiskuntaa. Niiden avulla voidaan viestiä tehokkaasti ja henkilökohtaisella tasolla. Kuka tahansa voi tuottaa laadukasta sisältöä ja saada viestinsä kaikkien nähtäville. Mikä sitten leviää onkin täysin toinen juttu. Youtube Trends tietää senkin. Youtube Trends on mielenkiintoinen palvelu, jossa pienellä viivellä voit katsoa mitä tänään katsotaan. Pureudutaan mielenkiintoiseen maailmaan hetkeksi.

Mitä Youtube oikeasti kertoo?

Youtube Trends antaa mielenkiintoista dataa eri alueista, demografioista sekä miesten ja naisten videonkatseluista. Esimerkiksi Suomen tämän hetken katsotuin video näyttäisi olevan Axl Smithin anteeksipyyntövideo ja vain 55-64 ikäisten joukossa katselluin videon on kun mattopython syö kissan. Kissavideo siis sekin. Sinänsä yksinkertainen video on lähtenyt nopealle laukalle ja saavuttanut jo tämän jutun kirjoittamisen kohdalla n. neljännesmiljoonan rajapyykin. Vaikka kuvittelisi, että tällaisen kohun aikaan kaikki seuraavat väkisin samaa niin näin ei tunnu olevan. Verkottuneessa yhteiskunnassa myös mini-ilmiöt tuntuvat leviävän. Mielenkiintoinen osoitus tästä.

Ohessa tämän viikon katsotuin mainos. Taylor Swift ja Apple

Miten Youtube Trendsiä tulisi hyödyntää?

Youtube Trendsin avulla saat seurattua ajankohtaisten videoiden mielenkiintoa livenä ja ymmärrät mikä eri demografisia ryhmiä kiinnostaa. Pystyt myös seuraamaan miten eri maantieteellisillä alueilla erilaiset videot, vlogit ja muut videon muodot toimivat. Tämä on äärimmäisen hyvää taustoitusta videoidesi luomiseen. Sillä nopeasti katsottuna montaa suosittua videota yhdistää erilaiset asiat. Ne ovat monesti hyvin arkisia, aitoja ja tulevat suoraan tilanteesta. Käsikirjoittamalla harvoin enää onnistutaan saamaan valtavaa näkyvyyttä. Toisaalta musiikkivideot toimivat edelleen. Onko Youtubesta tullut uusi Music Television?

Youtube Trendsin avulla pystyt myös hahmottamaan millainen on kohderyhmäsi mielenkiinnon suuret kohteet, sillä videot vaihtelevat jonkin verran ikäryhmittäin. Mitään sen suurempaa analytiikkaa ei kannata tässä kohtaa ryhtyä tekemään, mutta hyvää taustoittavaa tietoa on paljon tarjolla ilmaiseksi. Sillä 35-44 vuotiaiden suosituin saattaa hyvinkin olla lasten ohjelmat. Miksiköhän?