Yhtiön toiminnasta vastaa Roope Berg, jolla on vuosien kokemus videotuotannosta ja webcast-striimauksesta. Roope Berg on aiemmin työskennellyt Tiedolla vastaten videotuotantoyksiköstä ja sen toiminnasta. Hänen vastuullaan ovat olleet suuret kansainväliset webcast-striimaukset ja -tuotannot, kuten Tieto Talent, jossa hän ja nykyinen Reload Median ydintiimi vastasi kansainvälisesti kaikkien Tiedon toimipisteiden live-lähetyksistä eri maissa.
Roopen ensimmäinen live webcast oli jo vuonna 2000, mikä on jo Suomen mittauspuussa melkoinen saavutus. Roopella on myös vahva osaaminen palvelimista ja tietoliikenteestä, josta kertoo vuosina 2000–2008 Tiedolla käytetty hieno titteli Senior Systems Engineer. Vuodesta 2008 hän vastasi pienen palvelinyksikön vetämisestä samalla tittelillä. Vuosina 2010–2013 Roope siirtyi tekemään videopuolen töitä, joissa palvelinpuoli oli myös vahvasti mukana. Roope Berg vastasi Tiedon videotuotantoyksiköstä toimien myös tiimin vetäjänä. Tieto Talent -tuotannot vuosina 2009, 2010 ja 2011 olivat myös Roopen käsialaa.
Yrittäjä/Tuottaja
+358 50 328 2371
roope.berg@reloadmedia.fi