Vastoin yleistä luuloa läsnäololla on merkitystä myös muille kuin sinulle. Sillä markkinahumussa on rahaa, mutta kirsikkapuun alla on rauhaa. Läsnäolo on yhtä helppoa hukata kuin onni sateisena päivänä. Tehokkuus kärsii, keskittymisen ylläpitäminen vaikeutuu ja lopulta mistään ei tunnu tulevan mitään. Vähintäänkin mielesi sisällä vaipuu kaikki kankeaan kaaokseen, josta ylöspääsemiseksi vaadittaisiin rönsyjen leikkausta. Multi-taskingpöhnä tuntuu vaivaavan myös montaa markkinoijaa. Ollaan läsnä kanavassa kuin kanavassa, tehdään blogia, uutiskirjettä, mediamainontaa, digimainontaa, seminaaria ja ties mitä. Toinen toistaan tärkeämpää tietenkin. Miten keskittymällä yhteen saavutat enemmän?
Miten yksi on enemmän kuin kaksi?
Hyvin harvassa organisaatiossa voidaan aidosti perustella, että esimerkiksi yhden sosiaalisen median hallitsemisen sijaan kannattaisi keskittyä kahteen. Usean kanavan ongelmana on, että ne syövät nopeasti keskittymistä jokainen enemmän kuin tuovat hyötyä yhteensä. Jokainen kanava vaatii omanlaista kommunikaatiotaan. Kanavan valitsemisen sijaan tulisikin keskittyä siihen mitä aiotaan sanoa sen sijaan missä se tehdään. Läsnäolo on kirkkautta, jonka tunnistaa ja se saa ihmisen nousemaan viestinsä kanssa ylitse muiden. Siksi keskittyminen yhteen asiaan lisää sanomasi painoarvoa. Sanot asiat selkeästi ja niin, että jokainen haluaa sen kuunnella. Silloin yhden kanavan materiaali voi taipua useaankin
Hyödynnä sosiaalisia objekteja
Verkossa kohderyhmäsi voidaan jakaa perinteisestä ikäjakaumasta poiketen sosiaalisten objektien ympärille. Toisia kiinnostaa kissavideot ja toisia ruokatwiitit. Sosiaaliset objektit ovat ikäänkuin liima, jotka kiinnittävät samasta asiasta kiinnostuneet yhteen. Ryhmien sisäiset säännöt on syytä ymmärtää hyvin, jos aiot tulla hyväksytyksi kaltaistesi joukossa. Siksi olisikin hyvä oppia ymmärtämään kohderyhmäsi sosiaalisia objekteja syvällisesti, sillä vain sen ymmärryksen turvin voit tarjota mielenkiintoista sisältöä. Sisältöä, joka saa asiakkaasi innostumaan kanavassa kuin kanavassa.
Yksi kanava voi olla myös lähde useaan
Oikeat sosiaaliset objektit löydettyäsi voit varmistua helposti mielenkiintoisesta sisällöstä. Teet pääkanavaasi vahvaa juuri kohderyhmääsi houkuttelevaa sisältöä ja skaalaat sen muihin yleisiin kanaviin. Näin teet vain kerran sen työn minkä eri kanavissa mukanaolo itsessään söisi sinulta aikana. Sillä hyvin toteutettu, laadukas sisältö jaksaa elää pienillä muutoksilla pitkään. Siitä osoituksena on videon voima. Video elää hyvin niin Youtubessa, Facebookissa kuin Twitterissäkin. Kuvauksista jaat kuvakulmia Instagramiin ja lähetystä edeltävän loopin Twitterin Periscopeen. Hyvä tarina ja sisältö luovat mahdollisuuksia useammassa kanavassa läsnäololle. Se vaatii kuitenkin vahvaa läsnäoloa, jonka tunnista. Sillä muuten hukkaat vain omaasi ja asiakkaasi aikaa.
Leave A Comment