Viime viikon mielenkiintoisin uutinen oli, kun Valion Lemmy-mainos julkaistiin tribuuttina miehelle vain muutamaa päivää hänen kuolemansa jälkeen. Keskustelu aiheesta mediassa oli sekä puolesta, että vastaan tätä mainosta. Katsoimme videon ja mietimme, saako kuolemalla ratsastaa mainoksessa?

Saako kuolemalla ratsastaa?

Lemmy Kilmister. Mies, joka ei varmasti esittelyjä kaipaa. Motörheadin laulaja ja nokkahahmo, joka tunnesti piti mallastuotteista ja synteettisistä piristeistä. Olisiko maito tuonut muutaman lisävuoden sitä ei tiedä kukaan, mutta varmaa on se, että mies eli niin kuin halusi. Niin kuin videosta näkee niin lähti saappaat jalassa. Niin nopea oli miehen poismeno. Monelta osin mainoksen moittiminen ja kritisoiminen on turhaa, sillä Lemmy oli aikuinen mies, joka eli miten halusi. Halusi esiintyä kyseisellä videolla ja tiesi mihin ryhtyi. Eikai kenellekään ollut epäselvää, että video tulisi julki jossain vaiheessa? Mutta toinen kysymys onkin, onnistuttiinko mainoksen sanomalla saamaan maidolle kansainvälistä julkisuutta? Entä oliko julkisuus hyvää?

Minkälainen oli valmis video?

Ennen kuin mennään saavutettuun julkisuuteen niin tutkaillaan hieman videota. Näin videoammattilaisen silmin video on mielenkiintoinen. Käsikirjoitus on ollut ristiriitaisuuteen tähtäävä jo alusta alkaen. Mainos nojaa 1990-luvulla tehtyyn vastaavaan mainokseen missä suttuinen peräkammarin poika kertoo ettei juo maitoa. Lemmyn on täytynyt nähdä mainos, johon hänet on pyydetty. Itse mainos on taidokkaasti toteutettu ja ohjaus on nerokas. Riittävän etäältä kuvattuna se luo satumaisen tunnelman, johon legendaksi elämänsä varrella ehtinyt rokkari istuu hyvin. Kieltämättä Lemmyn olo alkaa olla aika heikko jo mainoksen kuvassa, mutta se mitä Lemmy sanoo muuttaa kaiken. Hänen ironiantajunsa on mestariluokkaa. Vaikkakin ilmeisesti otto, joka lopulliseen versioon tuli, oli improvisoitu. Se ei varmasti olisi ollut lopullinen, jos Lemmy olisi vielä hengissä. Lemmyn ironia itse mainoksessa on niin nerokas, että katsojalle jää elämään kuva miehestä, joka vielä viime metreillä jaksoi vetää lipan alta meitä muita. Video on suoraan sanoen nerokas ja napakka. Onni suosii rohkeaa se nähtiin jälleen.

Saavutettiinko videolla kansainvälistä julkisuutta?

Aihetta sivuttiin jonkun verran Britanniassa, jossa päämediat mm. Mirror, Guardian, Telegraph ja Daily Mail kirjoittivat aiheesta. Sävy oli positiivinen ja pääosin käsitteli asian uutisena. Kansainvälinen, suuri huomioarvo ehkä jäi kuitenkin saavuttamatta. Siksi suurempi kysymys onkin voiko kuolemalla ratsastaa? Uutiskuvissa kuolemalla ratsastaminen on tullut niin arkipäiväiseksi, ettei se tunnu enää miltään. Toisaalta Benettonin mainokset, joissa oli kuolleen sotilaan veriset housut muistaa kaikki. Niiden tarkoitus oli aiheuttaa puhetta ja nousua myyntiin. Mutta vaikka kuolemalla saisikin ratsastaa niin kannattaako se? Hyvä kysymys onkin, että kumpi maitomainoksessa jää mieleen: ironinen Lemmy vai maito? Kuolema on luonnollinen osa elämää, mutta silti meille kaikille jollain tasolla pyhä. Voiko kuitenkaan Lemmy mainos nostaa Valion myyntiä? Lyhyellä tai pitkällä aikavälillä?

Valion kohdalla uskallamme väittää, että rohkea ja ennakkoluuloton lähestyminen toimi ainakin positiivisena avauksena. Sillä nykyisen medialukutaidon aikana myös ironian tulee ottaa huomioon todellisuus. Siksi Valio uskalsi hienosti ottaa riskin tunnetun päihteiden väärinkäyttäjän kanssa. Se miten Valio pystyi tämän hyödyntämään myynnissä on arvatenkin vielä melko vähäistä.

Mietityttämään kuitenkin jäi, että millainen alunperin suunnitellun mainoksen loppu olisi ollut? Olisiko siinä lukenut: ja sen kyllä huomaa? Ehkä sittenkin Lemmy päätti muuttaa historiaa vielä haudan takaakin. Mies, jonka hautajaisetkin striimattiin Youtubeen.

 

ps. Edelleen aika hyvä tuo Valion alkuperäinenkin.