Helposti aikaansaatu on usein helposti menetetty. Hyvä yritysvideo ei synny vahingossa ja videoon kannattaa satsata vähintään aikaa ja mielellään myös resursseja. Ei pelkästään siitä syystä, että huonosti tehty video kääntyy helposti itseään vastaan. Tänä päivänä ei ole yhdentekevää mistä syystä videotasi katsotaan. Hyvä video saa huomiota suunnitellusti, huono suunnittelemattomasti. Ohessa hyvä muistilista videota suunnittelevalle.

Miksi teet yritysvideon?

Kaikessa markkinoinnissa tulisi aina miettiä sitä miksi asiat teet. Mikä on se päällimmäinen tavoite, jonka haluat täyttyvän? Yritysvideon kohdalla tavoitteellinen pohdinta on syytä käydä läpi. Monessa tapauksessa videon olisi voinut jättää tekemättäkin. Esimerkkejä on monia ja yksi hyvä on Sanoman joulutervehdysvideo, josta on tullut Youtubessa kiertävä meemi. Videon alkuperäinen idea on varmasti ollut kiittää työntekijöitä ja toivottaa hyvää joulua, mutta lopulta se on kääntynyt itseään vastaan. Siihen on varmasti ollut osasyynä niin heikko käsikirjoitus, huono englanninkielen ääntäminen kuin myös selkeästi ruudulta lukeminen. Eniten siihen on kuitenkin varmasti vaikuttanut päätön sanoma, joka ei lopulta luo mitään merkitystä vaan vahvistaa johtajien roolia ajopuina yhtiön ylimmällä oksalla.

Video on hyvä media vain, jos sinulla on tärkeää sanottavaa ja mietit huolella miten viestisi viet. Video kyllä välittää viestisi hyvin ja selkeästi, kunhan vain tiedät mitä haluat sanoa.

Ymmärrätkö kenelle videota teet?

Video on mahtava media mitä monimuotoisimpaan viestintään. Toisaalta mikään muotoseikka ei auta, jos et ole tarkasti miettinyt kenelle videota teet. Pitämällä kohderyhmäsi tiukasti kaiken ytimessä varmistat sen, että videollasi on hyvät mahdollisuudet onnistua. Hyvä video ottaa kohderyhmän toiveet, halut ja tarpeet huomioon. Ohessa amerikkailaisen Dollar Beard Clubin video, joka on oiva osoitus siitä miten yrityksen tulisi kommunikoida vain kohderyhmälleen. Muille jääkööt tuskaisen vaivautunut, välinpitämätön kuva yrityksestä, sillä kukaan muu ei yrityksen tuotteita osta.

Mikä on yrityksesi ydinviesti?

Hyvässä videossa tulee olla selkeä arvolupaus eli ydinviesti. Yksi määrittävä viesti, jonka video välittää selkeästi ja määrätietoisesti. Se on käsikirjoitettu koko draaman kaareen ja tulee selkeästi esiin kaikesta viestinnästä. Niin puheesta, ruumiinkielestä, musiikista ja muustakin visuaalisesta viestinnästä. Näin varmistat, että videosi keskittyy olennaiseen. Se välittää sen viestin, minkä sen on tarkoituskin. Alla thaimaalaisen vakuutusyhtiön mahtava video, jossa kommunikoidaan selkeästi heidän arvolupauksensa hyvään uskominen. Nuori mies pyyteettä auttaa ihmisiä ja eläimiä, uskoo hyvän tekemiseen ja lopulta usko palkitaan onnistuneesti mm. nuoren tytön koulutuksen onnistumisena. Mahtava yritysvideo!

 

 

Onko videossasi tunnetta?

Muistatko mikä on ollut elämäsi paras elokuva? Oli elokuva mikä tahansa se on todennäköisesti herättänyt sinussa suuria tunteita. Hyvä yritysvideo herättää myös tunteita. Tunteet luovat parhaan muistijäljen ja varmistavat viestisi perillemenon. Ne auttavat ihmistä keskittymään viestiisi ja ymmärtämään syvällisellä tasolla mistä asiassasi on kyse. Mitä enemmän nostat tunnetta sitä enemmän saat huomiota. Huomiotaloudessa huomio myy, joten keskity synnyttämään tunnetta.

Onko videossasi suunniteltu draaman kaari?

Hyvä yritysvideo pohjautuu aina hyvään käsikirjoitukseen ja vahvaan draaman kaareen. Hyvässä draamassa on perusmuotoisenaan seuraavanlainen kaari:

  1. Odotus ja jännitys (draaman pohjustaminen)
  2. Draaman alkuvaihe (ensimmäiset merkit)
  3. Draaman kehittymisvaihe (draaman pohjustaminen ja suunta)
  4. Kliimaksi eli huippukohta (draaman toteutuminen)
  5. Draaman tasaantumisvaihe (draamasta nautiskelu)
  6. Loppuratkaisu (tarinan loppu)
  7. Transitiovaihe (siirrytään tarinasta ulos)

Hyvä yritysvideo rakennetaan hyvän draaman kaaren ympärille niin, että tarina rakentuu saumattomasti ja noudattelee tunnemaailmaltaan ylläesitettyä draaman kaarta. Siksi onkin erityisen tärkeää pohjustaa omaa viestiäsi riittävällä ongelman ja taustakuvan rakentamisella. Kun sitten lopulta kliimaksin kohdalla ratkaiset ongelmat niin tietoisella kuin tunnetasolla niin saat varmasti katsojat kyyneliin.

Ohessa muutamia mahtavia esimerkkejä niin hyvistä kuin vähän heikommistakin suorituksista:

Shopify – LIfe at Shopify

https://youtu.be/XMRufdqpFnM

Shopify onnistuu hienosti maalaamaan itsestään dyynamisen kuvan työpaikkana ilman sanaakaan omasta palvelustaan tai tuotteestaan.

Canal+ – The Bear

Canal+ rakentaa onnistuneesti itsestään kuvaa sekoittamalla sisältöään ja elokuvia ohjaavaa karhuntaljaa. Huumori saa katsojan ymmärtämään miten syvästi Canal+ intohimoisesti sitoutuu elokuviinsa.

Twitter – At Twitter, The Future is You! – @jointheflock

Twitter teki sitten jotain, josta en osaa sanoa oliko se hyvä vai huono. Twitter tasapainoilee kyllä suoraan sanottuna briljantin ja karmean välillä, josta valitettavasti ole kaatumassa jälkimmäisen kannalle. Hyvä parodiakin on tunnistettava piirre, joka toimii. Tämä sai lähinnä käpeän tuntieta osakseen.

Tikkurila 150v. – Tikkurilan henkilöstön vauhti kiihtyy

Tikkurilan yritysvideo on omassa luokassaan järisyttävä. Aluksi en ollut uskoa silmiäni, mutta lopulta kun huomasin miten mukana koko henkilöstö musikaalityyppisessä videossa on olin otettu. Koko henkilöstö johdosta tuotantoon esittävät Matti ja Tepon Vauhti kiihtyy -kappaletta playbackina ja tanssivat mukana. Tunnelma on kuin Bollywood-elokuvasta ja se saa silmät vetistymään huvituksesta. Ei kuitenkaan negatiivisesti vaan merkityksellisellä tasolla. Se on hauska ja antaa yrityksestä helposti lähestyttävän kuvan, vaikka 150-vuotiailta on viime vuosina nähty paljon pompöösejäkin esityksiä esimerkiksi alla oleva Stockmannin video.

Stockmann – Sinua varten

Me kaikki tiedämme Stockmannin haasteet, jotka eivät ole pienimmästä päästä. Video on eräänainen hätähuuto, jossa haetaan ihmisten uskoa tulevaan. Stockman haluaa videolla kovasti kertoa miten he työskentelevät väsymättä ymmärtääkseen miten rakentaa syvällinen suhden asiakkaisiinsa uudelleen. Video jää kuitenkin menneisyytensä vangiksi siinä, että se keskittyy enemmän ulkoasuun sisällön sijaan. Yllä esitetyistä kohdista se ei täytä oikeastaan yhtään. Yrittäessään kosiskella kaikkia se on edelleen ei kenenkään yritys, draaman kaari on epäselvä eikä viestikään oikein puhuttele ketään. Sillä totta kai no jokainen yritys on asiakastaan varten. Eikö?

Domino´s – Pizza Turnaround

Sitten onkin ilahduttava esimerkki hyvästä yritysvideosta. Domino’s on Stockmannin tavoin joutunut kokemaan kovia ja 80-luvun nopean kasvun jälkeen joutunut uudelleen muokkaamaan tuotettaan. Yritys ruotii hienosti ja suoraviivaisesti muutosprosessiaan (joskin eurooppalaisin silmin ehkä vähän turhan tuotetusti), jonka tuloksena on uusi Domino’s. Hyvä yritysvideo, joka ei jätä ketään kylmäksi.

Hyvä yritysvideo on aina sekoitus totuutta ja käsikirjoitettua draamaa. Se miten hyvä yritysvideo rakennetaan on muutaman tekijän summa, jossa lopulta korostuu sinun intohimosi liiketoimintaasi kohtaan.